ERÄMAA LÄHELLÄSI!

Loma

Kaipaatko rauhallista lomaa ilman melua ja ruuhkaa? Vietä leppoisa loma erämaisessa ympäristössä, rennoissa tiloissa, omassa rauhassa ilman muiden asiakkaiden läsnäoloa. Kaikki vain teidän ryhmänne käytössä!

Kaikki kohteemme tarjoavat oivalliset puitteet perhelomailuun vaikkapa useamman perheen porukalle. Tulkaa lapset, äidit, isät, papat, mummut ja lastenlapset. Pihalla ja ympäröivässä luonnossa saa retkeillä, kalastaa, samoilla ja ulkoilla.

Ruuhijärven-laituri

Mikä näistä sopisi sinun lomaasi parhaiten?

Ruuhijärvellä on päärakennuksen lisäksi käytössä on myös kaksi rantasaunaa, kaksi kylpytynnyriä, grillikota, pikkuaitta sekä oma järvi. Päärakennuksessa on 16 vuodepaikkaa sekä 8 lisävuodepaikkaa. Pikkuaitassa on vuodepaikkoja 4 ja toisen rantasaunan pukuhuoneessa on lisäksi kerrossänky. Yhteensä vuodepaikkoja on siis 30. Tilavalla pihamaalla mahtuu oleskelemaan ja järjestämään vaikka leikkimielisiä kilpailuja isommankin porukan kesken. Ruuhijärvi sijaitsee Evon retkeilyalueella, joten se sopii erinomaisesti retkeilystä ja patikoinnista kiinnostuneille.   

Syväjärven siimeksessä, metsäisen järven rannalla on päärakennuksen lisäksi käytössä on myös sauna, kaksi majoitusmökkiä sekä oma järvi. Majoitusmökeissä on kussakin 8 vuodepaikkaa. Päärakennuksessa on kaksi vuodesohvaa ja saunan pukuhuoneessa yksi vuodesohva. Yhteensä vuodepaikkoja on siis noin 20 hengelle. Erämainen Syväjärvi sopii erityisesti innokkaille kalastajille, sillä sinne istutetaan lohikaloja, joten saalismahdollisuudet ovat siellä paljon tavallista paremmat. Ruokaile, kalasta, sauno ja huilaa. Syväjärven sijainti Evon retkeilyalueella tarjoaa hyvät mahdollisuudet retkeilyyn ja patikointiin. Ota eväät mukaan ja lähde metsään samoilemaan.

Evon Erähuvilalla on päärakennuksen lisäksi käytössä pihasauna ja kaksi kylpytynnyriä. Suuret terassit ja pihalla sijaitseva laavu antavat lisätilaa oleskeluun. Vuodepaikkoja on 15 henkilölle yhteensä viidessä makuuhuoneessa, 4 makuuhuonetta yläkerrassa ja 1 makuuhuone alakerrassa. Tuvassa on lisäksi sohvalla vuodepaikat 3 henkilölle eli yhteensä vuodepaikkoja on 18. Lähellä sijaitseva Evon retkeilyalue tarjoaa erinomaiset patikointimaastot ja metsää riittää ympärillä hehtaarikaupalla.

Lopen Erähuvilalla on päärakennuksen lisäksi käytössä pikkuhuvila pihasaunoineen, kaksi kylpytynnyriä sekä nukkuma-aitta. Suuri pihaterassi antaa mukavasti lisätilan tuntua. Päärakennuksessa on vuodepaikkoja on 9 henkilölle; kolmessa makuuhuoneessa on 8 vuodetta ja tuvan vuodesohvalle mahtuu 2 henkilöä. Nukkuma-aitassa on vuodepaikat 4 henkilölle ja pikkuhuvilassa on lisäksi kaksi vuodesohvaa. Yhteensä vuodepaikkoja on siis 18. Lopen Erähuvilan ympäristössä on runsaasti patikointireittejä siitä kiinnostuneille.

Aulangon Puistola sijaitsee Joutsenlammen vieressä keskellä kaunista Aulangon puistometsää. Käytössä on päärakennuksen lisäksi myös pihasauna. Vuodepaikkoja Puistolassa on yhteensä 13. Kolmessa makuuhuoneessa on 7 vuodepaikkaa, olohuoneessa on kaksi levitettävää vuodesohvaa ja pienessä lisähuoneessa on lisäksi kerrossänky. Aulangon Puistolan läheisyydessä on runsaasti erilaisia liikuntamahdollisuuksia aivan kävelymatkan päässä.


Tarjouspyyntö

    Puh. 0207 300 888 (klo 10-18, puhelun hinta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min)  |  info@evonluonto.fi  |  www.evonluonto.fi