fbpx

Lähdekallion Huvila on valmistunut

Lähdekallion Huvilan saneeraustyö on valmistunut. Erittäin huonoon kuntoon päässyt 50-vuotias oman aikansa arvotalo on saanut uuden elämän ja käyttötarkoituksen, kun se on saneerattu lattiasta kattoon ja muunnettu matkailukäyttöön.

Janakkala on saanut todennäköisesti komeimman vuokrahuvilansa, joka palvelee jatkossa erittäin monipuolisesti lähimatkailun tarpeita laidasta laitaan, vauvasta vaariin, kaveriporukoista yritysten johtoryhmiin. Lähdekallion Huvilan poikkeuksellisen omarauhainen ja ”naapurivapaa” sijainti omalla kolmen hehtaarin tontillaan sopii äärimmäisen hyvin näköpiirissä olevan matkailuliiketoiminnan tulevaisuuden muutoksiin, sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti.

Helmikuun puolivälissä lähdimme liikkeelle varsin synkistä tunnelmista, sillä hankkeen alussa olimme lähes tyhjentäneet pienen yrityksemme kassan Lähdekallion kiinteistön hankintaan. Tässä vaiheessa iski maailmanlaajuinen koronaviruspandemia, joka pysäytti myös meidän liiketoimintamme ja kassavirran kuin seinään. Päätimme kuitenkin jatkaa saneerausurakkaa senkin uhalla, että rahat ja voimat loppuvat. Vain neljä kuukautta kestänyt urakka osoittautui kuitenkin menestykseksi, huikeaksi osoitukseksi paikallisesta yhteistyöstä ja luottamuksesta!

Haluamme kiittää erityisesti seuraavia tahoja:

  • Evon Luonnon oma väki Ari Laitio, Sami Siira, Marko Lappeteläinen, Pekka Anttila, Marko Kuittinen, Ronja Järvinen, Rasmus Järvinen, Carita Järvinen
  • Appiukko Esa Hämäläinen, Janakkala
  • Huikea työssäoppijamme Emmi Korpelin, Koulutuskeskus Tavastia, Hämeenlinna
  • Kiipulasäätiön lukuisat, intoa puhkuvat työssäoppijat, Janakkala
  • Hämäläiset Mestaritimpurit Tuomas Saavalainen & Miska Vähämäki
  • Lammin LVI-asennus Simola Oy & Co, Lammi
  • Sähköasennus Jaska Suikkari, Riihimäki
  • Sun Sähköpalvelut Häme Oy / Pauli Kärki, Hämeenlinna
  • Luonto-osuuskunta Willimieli, Teemu Virtanen & Satu Timonen, valokuvaus ja moninainen työmaa-apu, Hyvinkää
  • Maanrakennus M. Laivola Oy, maankaivuu, pihatyöt ja jätevesijärjestelmät, Janakkala
  • Tmi TePeSa, Tero-Petteri Salmela, puunkaato ja metsän raivuu, Janakkala
  • Tmi Puu & Paja J. Röynä, metsähakkeen energiakierrätys, Janakkala
  • Tmi Sari Sokslampi, työmaasiivous, Janakkala
  • Kuljetus Jyrki Jaakonsaari, jätehuolto ja kierrätys, Janakkala
  • Hämeenlinnan Kourupalvelu, pellitykset, rännit, kourut ja kattoturvatuotteet, Hämeenlinna
  • Lammin Säästöpankki, rahoitus ja yrityksemme lainojen ”väliaikaiset korona-jäädytykset”, Hämeenlinna
  • Ikkunat ja ovet, Lammin Ikkuna Oy, Lammi
  • Greenheat / Pirkanmaan Porakaivo Oy, porakaivotoimitus, Pirkkala
  • Janakkalan Jätteenkuljetus, Sakokaivojen tyhjennykset ja viemärikuvaukset
  • Insinööritoimisto Heikki Pietilä Oy, jätevesisuunnitelmat ja -järjestelmät, Hämeenlinna
  • Petri Porvari, vastaava mestari, Hauho
  • LVI-Kalske Oy / Jari Ketola, IV-suunnitelmat, Tampere
  • Järki-Saneeraus Oy, kattopellit, Loppi
  • Janakkalan rakennusvalvonta, todennäköisesti Suomen nopein ja maalaisjärkisin rakennuslupien toimittaja, Janakkala
  • Maanrakennus Jalo Oy, mullat ja vesitoimitukset, Janakkala
  • Harviala Oy, taimet viherrakentamiseen, Janakkala
  • Kalustetukku Hämeenlinna / Hämeen Laatukaluste Oy, Petri Jokinen, keittiökalusteet Hämeenlinna

Lähdekallion Huvila on omanlaisensa matkailun pieni elinvoimateko, jonka voi kiteyttää kolmeen vaiheeseen:

  • Ostetaan syrjäinen, huonoon kuntoon päässyt kiinteistö ja muunnetaan se matkailukäyttöön.
  • Palkataan paikalliset rakennusalan ammattilaiset saneerausurakkaan.
  • Kohdistetaan myynti ja markkinointi city-ihmisiin ja -yrityksiin, jotka kaipaavat maaseudun rauhaan.

Korjausrakentaminen on huomattavasti haastavampaa kuin uudisrakentaminen ja voin kertoa, että jos haluaa halvan huvilan, ei kannata vanhaa saneerata, mutta vanhassa on oma tunnelmansa ja tarinansa, joita matkailuliiketoiminta kaipaa. Lisäksi vanhojen syrjäisten rakennusten ”pelastaminen” antaa hyvän mielen.

Nyt Lähdekallion Huvila on valmis vastaanottamaan vieraita monipuolisesti, monilta asiakassegmenteiltä!

Lue lisää Lähdekallion Huvilasta kotisivuiltamme, ja tervetuloa tutustumaan!

Kaj Järvinen

Yrittäjä, Evon Luonto Oy

22.3.2024

Tarjoushintaan kokoustamaan!

19.12.2023

Lopen Luksus on valmistunut

27.11.2023

Evon Ruuhijärven makuuhuone saneerattu

23.11.2023

Evon Luonnon uudet verkkosivut julkaistu

16.10.2023

Aulangon Suuren Huvilan grillipaikka valmis

27.9.2023

Lopen Erähuvilan aitta ja laavu uudistuvat

14.9.2023

Pikkujoulukausi on jälleen ovella!

18.8.2023

Hämeenlinnan matkailutulo kasvussa

20.7.2023

Lopen Luksus avaa ovensa jouluksi

6.7.2023

Räyskälän Suuressa Huvilassa kunnostustöitä

21.6.2023

Niemisjärven kioski Evolla on jälleen avoinna

2.6.2023

Evon Luonto aloittaa liiketoiminnan kehittämishankkeen

22.5.2023

Räyskälän Suuren huvilan pesuhuonetta korjattu

22.5.2023

Kylpypaljujamme uudistetaan ekologisesti

10.5.2023

Nyt kannattaa kysyä tarjousta keskelle viikkoa!

14.4.2023

Ruuhijärven rantasaunaa kunnostettu

1.12.2022

Evon Luonto on Kauppalehden kasvuyritys

14.11.2022

Evolla panostettu esteettömään retkeilyyn

19.10.2022

Tule mukaan säästämään energiaa

1.8.2022

Aulangon näkötorni avataan elokuun lopulla

8.6.2022

Metsuriopiskelijat uusivat Evon retkeilysiltoja

1.6.2022

Lähde mukaan lajitteluhaasteeseen!

22.3.2022

Nyt kelpaa paljuilla Räyskälässä

4.12.2021

Evon Luonnon vetäjät Janakkalan vuoden yrittäjiksi

1.12.2021

Opas vastuulliseen matkailuun julkaistu

24.11.2021

Ministeriö asetti työryhmän kehittämään Evoa

22.11.2021

Uudistunut Kalpalinna tarjoaa tekemistä ympäri vuoden

17.11.2021

Maastopyöräreiteistä tehdään kattavat selosteet

6.10.2021

Evon Luonto investoi lisää Lopelle

28.9.2021

Räyskälän Suuren Huvilan pääsalin lattiat uusittu

2.9.2021

Aulangon Rantalaan uusi ulkoporeallas

15.6.2021

Evon Luonto aloittaa uuden EU-kehittämishankkeen

26.5.2021

Evon retkeilyrakenteita kunnostetaan

14.4.2021

Rahitunlammesta kaavaillaan luonnonsuojelualuetta

1.4.2021

Majoitamme nyt myös siivekkäitä ystäviä!

22.3.2021

Lopen Erähuvilalle lisää vuodepaikkoja

19.2.2021

Talvilomakisan voitto ratkennut!

26.1.2021

Korona nosti Aulangon kävijämääriä vuonna 2020

9.12.2020

Aulangon Rantapiilossakin nyt ilmalämpöpumppu

17.11.2020

Varaudumme talven liukkauteen

15.7.2020

EU-hanke on hyvässä vauhdissa

30.1.2020

Vähennämme muovijätteiden määrää

21.1.2020

Evon Luonto ja Raatihuone yhteistyöhön

29.12.2019

EU-hankkeella puhtia ympäristöasioihin

16.12.2019

Joulutervehdysvaramme eläinsuojelutyöhön

25.11.2019

Hiihtoretkelle suoraan huvilasta

27.9.2019

Räyskälän Suureen Huvilaan kattoremontti

5.8.2019

Syyslomalle luonnon helmaan – ja paljuun!

8.7.2019

Pattayalle palmun alle – vai huvilalle Hämeeseen?

22.3.2019

Kesäkausi alkaa vapusta!

11.3.2019

Talvitapahtuma Aulangolla oli menestys

6.3.2019

Aulangon Rauhan uudet kohteet valmistumassa

11.2.2019

Aulangon Rauha esittäytyy talvitapahtumassa!

29.1.2019

Kohta Syväjärvelläkin paljuillaan!

11.1.2019

Syväjärven saunaa uudistettu

10.1.2019

Eräliiteri valmistuu Evon Rauhaan

12.12.2018

Valtion rahoitusta Evolle ja Aulangolle

20.11.2018

Keikalle ja majoittumaan Hämeenlinnaan

9.11.2018

Uuden monitoimihuvilan rakennustyö alkoi

19.10.2018

Aulangon Rauha kasvaa

16.8.2018

Evon Rauha syntyy kansallismaisemaan

1.4.2018

Hämeen Privaatti valmistumassa

2.2.2018

Sibeliuksen metsästä rentoutusta Aulangon Rauhan vieraille

25.12.2017

Aulangon Rauhan monitoimihuvila valmis!

24.11.2017

Graniittiportaita Aulangon elämyksiin!

20.11.2017

Räyskälän Suuri Huvila syntyy!

6.9.2017

Aulangon Rauhan Rantahuvila harjakorkeudessa

13.6.2017

Lohta ja joutsenia Aulangolla

23.4.2017

Suuren Huvilan sisätilat valmiina!

1.3.2017

Aulangon Suuri Huvila valmistuu aikataulussa

29.12.2016

Lehdistötiedote