Huikeat huvilat ja mökit Etelä-Suomessa
Huikeat huvilat ja mökit Etelä-Suomessa

Luonnon rauhaa huokuvat kohteemme sijaitsevat kaikki Etelä-Suomessa Helsinki-Tampere-Turku kolmion sisällä, mutta silti paikoissa, joissa ei ole ruuhkaa eikä suuria ihmisjoukkoja. Evon Luonnon 15 ainutlaatuista ja omarauhaista kohdetta tarjoavat mainiot puitteet mökkilomailuun, bileisiin, tuloksellisen yritystapahtuman tai mieliinpainuvan perhejuhlan järjestämiseen. Kaikki majoituskohteemme ovat vieraidemme käytössä ympäri vuoden. Kestipä tilaisuus sitten työpäivän, yli yön, viikonvaihteen tai useamman päivän. Omassa rauhassa, kaikilla haluamillanne palveluilla!

Kokousta, mökkeile, järjestä TYKY-päivä, kalasta, ulkoile, samoile tai huilaa juuri kuten sinä, asiakkaasi tai ystäväsi haluatte. Meillä on omassa rauhassaan piilevät mökit ja huvilat, järvet, saunat, veneet, saaliskalat ja kalastusvälineet – kaikki valmiina odottamassa. Järjestämme mielellämme myös erilaiset ohjelma- ja ruokailupalvelut. Hämmästy, miten lähellä yhdistyvät erämään rauha ja nykyajan mukavuudet!

Ohessa on lueteltu kaikki kohteemme. Voit järjestää kohdelistan järjestykseen vuodepaikkojen määrän mukaan. Muistathan, että parhaan tarjouksen kohteista ja lisäpalveluista saat aina suoraan meiltä tarjouspyyntölomakkeen täyttämällä!

Kohteemme erämaan rauhassa
Vuodepaikkojen määrä
Alle 15
15-20
21-29
30-50
Yli 50

Evon Rantahuoneisto 20 | Hämeenlinna - Huoneisto metsälammen rannassa Evon maisemissa 17 |

Evon Rantahuoneisto on Evon Suuren Huvilan alakerrassa sijaitseva erillinen 210 neliön huoneisto, joka on varustettu kaikilla mukavuuksilla. Rantahuoneiston toisessa päässä on nykyaikainen sähkösaunaosasto ja kivenheiton päässä rannassa lymyää autenttinen entisajan rantasauna puukiukaalla ja omalla kylpypaljullaan. Evon Rantahuoneisto on varattavissa erillisenä kohteena, kun se varataan aikaisintaan 6 viikkoa (42 vuorokautta) ennen saapumisajankohtaa.

20 vierasta päiväkäytössä
17 vuodepaikkaa
146 km Helsingistä

Evon Erähuvila 20 | Hämeenlinna - Tukkilaisromantiikkaa huokuva huvila nykyajan mukavuuksilla 15 |

Evon Erähuvila lymyilee suuren metsäisen tontin rauhassa, kuitenkin liki Suomen väestöllisessä keskipisteessä Hämeenlinnassa. Tukkilaisromantiikkaa huokuva, mutta silti nykyaikaisesti varusteltu monitoimihuvila pihasaunoineen ja laavuineen luo upeat puitteet, joihin kelpaa vetäytyä kauas maailman melusta ja melskeestä! Maankuulu Evon retkeilyalue aivan vieressä tarjoaa myös loistavat mahdollisuudet monenlaiseen erähenkiseen tekemiseen, ympäri vuoden!

20 vierasta päiväkäytössä
15 vuodepaikkaa
145 km Helsingistä

Lopen Erähuvila 20 | Loppi - Uniikki kotahuvila Hämeen luonnonkauniilla järviylängöllä 18 |

Lopen Erähuvila on paikka, jollaista et löydä toista! Räyskälässä Hämeen järviylängön rauhassa sijaitseva uniikki 8-kulmainen hirsikota kätkee sisälleen monikäyttöiset ja erähenkiset tilat kaikilla mukavuuksilla. Aivan vieressä sijaitsevat erämainen järvi ja Poronpolun upeat ulkoilumaastot. Varusteina ovat 2 saunaa, kylpypaljut ja huvilalle vain runsaan tunnin matka Helsingistä!

 20 vierasta päiväkäytössä
18 vuodepaikkaa
 90 km Helsingistä

Hämeen Privaatti 20 | Hämeenlinna - Maatila Evon metsien keskellä, kaikilla mukavuuksilla 20 |

Hämeen Privaatti on monitoimihuvila, joka kokoaa erämaan rauhan, vanhan ajan maaseuturomantiikan ja nykypäivän mukavuudet upeaksi kehykseksi monenlaisille tapahtumille! Hämeenlinnassa lähellä Evon kuuluisia retkeilymaastoja sijaitseva 1940-luvulla rakennettu maatila on saneerattu perinpohjaisesti, mutta silti vanhaa kunnioittaen. Suuren metsäisen tontin ansiosta ei naapureita näy mailla eikä halmeilla, on vain syvä rauha.

20 vierasta päiväkäytössä
20 vuodepaikkaa
150 km Helsingistä

Evon Syväjärvi 50 | Hämeenlinna - Luonnonläheinen kokonaisuus kalaisan erämaajärven rannalla 20 |

Evon Syväjärvi Hämeenlinnassa tarjoaa mahdollisuuden vuokrata ihan oma erämaajärvi, jonka salaperäisen tummille vesille kelpaa soudella kirjolohia narraamaan. Pienten ja monikäyttöisten mökkien muodostama Syväjärven kokonaisuus on erityisesti kalastamisesta pitävien vieraidemme makuun, mutta se soveltuu mainiosti myös muiden luonnon rauhaa rakastavien vieraiden käyttöön. Asiakkaamme, jotka kerran ovat Evon rauhalliseen Syväjärveen rakastuneet, tahtovat sinne yhä uudelleen!

50 vierasta päiväkäytössä
20 vuodepaikkaa
150 km Helsingistä

Aulangon Rantahuvila 20 | Hämeenlinna - Monitoimihuvila luonnonkauniin Aulangonjärven äärellä 15 |

Aulangon Rantahuvila on vuoden 2017 lopussa valmistunut monitoimihuvila Hämeenlinnassa Aulangonjärven kansallismaisemassa. Aulangon Rauhan alueellamme sijaitseva rohkean erähenkisesti sisustettu huvila on vain muutaman metrin päässä vesirajasta, omassa rauhallisessa järvenpoukamassaan. Järven toisella puolella siintää maankuulu Aulangon graniittinen näkötorni. Monitoiminen Rantahuvila soveltuu monenlaiseen käyttöön ja monenlaisille ryhmälle, aivan Aulangon upeiden ulkoilu- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien äärellä.

20 vierasta päiväkäytössä
15 vuodepaikkaa
108 km Helsingistä

Evon Kaksikko 20 | Hämeenlinna - Kahden nykyaikaisen huvilan kokonaisuus Evon sydämessä 20 |

Evon Kaksikko on ainutlaatuisen uniikki 20 vuodepaikan kokonaisuus luonnonkauniin Evon retkeilyalueen sydämessä Hämeenlinnassa. Kahdesta vierekkäin sijaitsevasta huvilasta koostuva Evon Kaksikko sisältää 2 saunaa ja koneellistettua keittiötä, ja soveltuu mainiosti lomailuun, yritystapahtumiin tai vaikka kaveriporukan bileisiin. Evon Kaksikon huvilat soveltuvat myös lisätilaksi isomman ryhmän oleskeluun, jollaiseen on mahdollista vuokrata käyttöön koko Evon Rauhan alue rakennuksineen.

20 vierasta päiväkäytössä
20 vuodepaikkaa
146 km Helsingistä

Lopen Luksus | Loppi - Jouluksi 2023 valmistuva hirsihuvila komean järvimaiseman äärellä 20 |

Lopen Luksus on kaikilla mukavuuksilla varustettu komea hirsinen monitoimihuvila, joka valmistuu vuokrakäyttöön jouluksi 2023. Kaikilla mukavuuksilla upeassa Kaartjärven rantamaisemassa sijaitseva Lopen Luksus soveltuu erinomaisesti vaikkapa lomailuun, kaveriporukoiden ajanviettoon, yritystilaisuuksiin sekä rennon tehokkaaseen etätyöskentelyyn!

30 vierasta päiväkäytössä
20 vuodepaikkaa
100 km Helsingistä

Evon Rantahuvila 10 | Hämeenlinna - Metsälammen rannalla sijaitseva huvila Evon sydämessä 10 |

Evon Rantahuvila on nykyaikaisesti varusteltu 10 vuodepaikan huvila Evon kansallismaiseman sydämessä Hämeenlinnassa.  Omalla saunalla ja modernilla keittiöllä varustettu huvila on osa Evon Rauhan alueen majoituskokonaisuutta ja soveltuu mainiosti pienen ryhmän lomailuun tai yritystapahtumaan. Rantahuvila sopii myös lisämajoitustilaksi isommalle ryhmälle, jolle on mahdollista vuokrata koko Evon Rauhan alue rakennuksineen. Ympärillä sijaitsee Evon retkeilyalue monipuolisine ulkoilumahdollisuuksineen.

10 vierasta päiväkäytössä
10 vuodepaikkaa
146 km Helsingistä

Evon Riistahuvila 8 | Hämeenlinna - Kompakti huvila aivan Evon ulkoilualueen keskellä 6 |

Evon Riistahuvila on kompakti 6 vuodepaikan huvila upean Evon retkeilyalueen sydämessä Hämeenlinnassa. Omalla sähkösaunalla ja koneellistetulla keittiöllä varustettu huvila on osa Evon Rauhan alueen majoituskokonaisuutta ja soveltuu mainiosti pienen porukan lomailuun tai yrityksen pieneen kokoukseen. Riistahuvilaa voidaan käyttää myös muiden Evon Rauhan alueen rakennusten lisätilana. Kävelyetäisyydellä sijaitsee Evokeskus, josta lähtevät monipuoliset merkityt ulkoilureitit.

8 vierasta päiväkäytössä
6 vuodepaikkaa
146 km Helsingistä

Räyskälän Rantahuoneisto 15 | Loppi - Avara huoneisto mahtavilla näkymillä järven rannalla 12 |

Räyskälän Rantahuoneisto sijaitsee Lopen Räyskälässä mahtavan Kaartjärven rannassa, josta on helppo lähteä kalastamaan, veneilemään tai melomaan rauhalliselle järvelle. Huoneistoon sisältyy iso saunaosasto, johon mahtuu löylyttelemään jopa 15 saunojaa samalla kertaa! Räyskälän Suuren Huvilan päädyssä sijaitseva huoneisto vuokrataan erillisenä, kun varaus tehdään aikaisintaan 6 viikkoa ennen saapumisajankohtaa.

15 vierasta päiväkäytössä
12 vuodepaikkaa
90 km Helsingistä

Aulangon Rantapiilo 8 | Hämeenlinna - Näppärä kokonaisuus Aulangonjärven rantamaisemassa 8 |

Aulangon Rantapiilo on vain noin 20 metriä Aulangonjärven rantaviivasta sijaitseva upean sijainnin majoituskokonaisuus Aulangon Rauhan alueen länsikulmassa. Siihen kuuluu erähenkisesti sisustettu minihuvila ja erillinen 4 henkilön majoitusaitta. Ympärivuotiseen käyttöön varusteltu minihuvila on varustettu kaikilla nykyajan mukavuuksilla. Sijainnin kruunaa näkymä Aulangonjärvelle ja Aulangon kuuluisalle graniittiselle näkötornille.

8 vierasta päiväkäytössä
8 vuodepaikkaa
108 km Helsingistä

Aulangon Rantala 30 | Hämeenlinna - Monitoiminen huvilakokonaisuus Aulangonjärven rannalla 22 |

Aulangon Rantala on erähenkinen kohde Hämeenlinnassa vain 15 metriä Aulangonjärven rantaviivasta. Sen ytimenä on noin 20 vuodepaikan upouusi monitoimihuvila, jota täydentää 3 hiljattain saneerattua rakennusta. Kokonaisuus palvelee monipuolisesti hyvin erilaisia asiakasryhmiä. Aulangon Rantalan rakennukset ovat vuokrattavissa yhtenä 4 rakennuksen kokonaisuutena, tai erikseen. Aivan lähietäisyydellä sijaitsevat Aulangon upeat ulkoilu- ja urheilumahdollisuudet retkeilystä ja veneilystä golfiin ja ratsastukseen.

30 vierasta päiväkäytössä
22 vuodepaikkaa
108 km Helsingistä

Evon Ruuhijärvi 60 | Hämeenlinna - Savottakartano erämaajärven rannalla keskellä upeaa Evoa 25 |

Evon Ruuhijärven kartano Hämeenlinnassa luo jyhkeät puitteet monenlaisiin tapahtumiin tai leppoisan erähenkiseen lomailuun. Ruuhijärven monikäyttöinen rakennuskokonaisuus sijaitsee rauhallisen erämaajärven rannalla, mutta silti vain parin tunnin matkan päässä Helsingistä. Alun perin metsätyöläisten majoitusta varten pystytetty kartano on saneerattu täyttämään nykypäivän vaatimukset, mutta savottahenki elää alueella silti vahvana. Kolme saunaa ja upea hirsinen juhla-aitta kruunaavat Ruuhijärven tunnelman!

60 vierasta päiväkäytössä
25 vuodepaikkaa
146 km Helsingistä

Lähdekallion Huvila 25 | Janakkala - Nykyaikainen monitoimihuvila maaseudun rauhassa 28 |

Lähdekallion Huvila on keväällä 2020 peruskorjauksesta valmistunut ainutlaatuinen huvila keskellä rauhallista maalaismaisemaa Janakkalan Leppäkoskella. Omassa rauhassa, silti lähellä Etelä-Suomen keskuksia ja liikenteen valtaväyliä. Lähdekallion Huvila soveltuu mainiosti lomailuun, firman juhliin ja kokouksiin tai kaveriporukan bileisiin ja yhdessäoloon. Kaikilla nykyajan mukavuuksilla, ihan omassa rauhassa!

25 vierasta päiväkäytössä
25 vuodepaikkaa
87 km Helsingistä

Räyskälän Suuri Huvila 100 | Loppi - Suuri monitoimihuvila luonnonkauniin järven äärellä 36 |

Räyskälän Suuri Huvila sijaitsee Lopella rauhallisen Kaartjärven rannalla reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Monitoimihuvila soveltuu yhtä hyvin jopa 100 vieraan päivätapahtumiin, kuin pienempien vierasryhmien käyttöön ja oleskeluun. Isojen ja helposti muunneltavien tilojen lisäksi Räyskälän Suuri Huvila on varustettu peräti kolmella saunalla ja kahdella kylpypaljulla. Huvilan edessä aukeaa upea Hämeen Järviylängön maisema, joka soveltuu monipuoliseen ulkoiluun ja virkistymiseen ympäri vuoden.

100 vierasta päiväkäytössä
36 vuodepaikkaa
90 km Helsingistä

Evon Suuri Huvila 60 | Hämeenlinna - Suuri monitoimihuvila lammen rannalla, keskellä Evoa 35 |

Evon Suuri Huvila  on monikäyttöinen huvilakohde keskellä maankuulua Evon aluetta Hämeenlinnassa. Vanhasta riistantutkimusasemasta saneerattu Evon Rauhan kokonaisuus yhdistää erämaan rauhan ja nykyaikaiset mukavuudet mainioiksi puitteiksi monenlaiseen käyttöön. Suuren metsäisen tontin ja oman metsälammen ympärillä ei naapureita näy mailla eikä halmeilla, vallitsee ainoastaan syvä rauha ja hiljaisuus! Ympärillä sijaitsevat Evon upeat ulkoilu- ja virkistysalueet, joissa voi puuhata monenlaista kesällä ja talvella.

60 vierasta päiväkäytössä
35 vuodepaikkaa
146 km Helsingistä

Aulangon Suuri Huvila 100 | Hämeenlinna - Tilava monitoimihuvila Aulangonjärven äärellä 35 |

Aulangon Suuri Huvila Hämeenlinnassa mahdollistaa jopa 100 vieraan päivätapahtumien tai hieman pienempien yön yli kestävien tilaisuuksien järjestämisen aivan Hämeenlinnan kaupungin kyljessä. Silti omassa rauhassa, aivan luonnonkauniin Aulangonjärven rannalla. Monikäyttöisen Suuren Huvilan avarat ja erähenkiset tilat muuntuvat yhtä hyvin juhlasaliksi kuin ison porukan mukavaksi olohuoneeksi, kaikenlaisille vierasryhmille. Avarat terassit, sisäsauna, erillinen rantasauna ja erillinen pelisali pitävät huolen siitä, ettei tekeminen lopu Aulangon Suurella Huvilalla kesken!

100 vierasta päiväkäytössä
35 vuodepaikkaa
108 km Helsingistä

Aulangon Rantakolmikko 30 | Hämeenlinna - Upea 3 huvilan kokonaisuus Aulangonjärven äärellä 31 |

Aulangon Rantakolmikko on Hämeenlinnan upeassa Aulangonjärven kansallismaisemassa sijaitseva kolmen huvilan, rantasaunan ja kahden ympärivuotisen majoitusaitan kokonaisuus. Kaikilla nykyajan mukavuuksilla ja runsaalla majoituskapasiteetilla varustettu Rantakolmikko sijaitsee aivan Aulangon alueen virkistys- ja harrastusmahdollisuuksien äärellä, ja vain muutaman kilometrin päässä kaupungin palveluista.

30 vierasta päiväkäytössä
31 vuodepaikkaa
108 km Helsingistä

Evon Rauha 80 | Hämeenlinna - Upea kokonaisuus keskellä Evoa, 3 huvilaa, kaikki mukavuudet 50 |

EVON RAUHA on ainutlaatuinen yksityinen seitsemän hehtaarin ja kolmen huvilan kokonaisuus Hämeenlinnassa. Erämaisesta riistantutkimusasemasta ympärivuotiseen matkailu- ja kokouskäyttöön saneerattu alue soveltuu monenlaiseen käyttöön jopa 100 henkilön ryhmille. Omassa rauhassa, mystisen metsälammen äärellä! Evon Rauha koostuu Evon Suuresta Huvilasta, Evon Rantahuvilasta ja Evon Riistahuvilasta. Lisäksi käytössä ovat erähenkinen rantasauna ja tapahtumatilaksi soveltuva Evon Eräliiteri. Aivan maankuulun Evon retkeilyalueen tuntumassa!

80 vierasta päiväkäytössä
50 vuodepaikkaa
146 km Helsingistä

Aulangon Rauha 100 | Hämeenlinna - Monikäyttöinen 4 huvilan alue Aulangonjärven maisemassa 90 |

AULANGON RAUHA on neljän majoituskohteemme muodostama erähenkinen kokonaisuus Hämeenlinnan Aulangolla. Aulangon Rauha on mahdollista vuokrata joko yhtenä kokonaisuutena, tai yksittäisiä huviloita erikseen tarpeen mukaan. Aulangon Rauhan neljä monikäyttöistä kohdetta Rantahuvila, Suuri Huvila, Rantala ja Rantapiilo soveltuvat mainiosti monenlaisten vierasryhmiemme erilaisiin tarpeisiin. Lisäksi Aulangon kylpylä, puistometsä, Sibeliuksen Metsän luonnonsuojelualue, upea näkötorni, golf-kentät, ratsastustalli, Aulangonjärveä kiertävät upeat patikkareitit sekä monet muut palvelut ovat kaikki lähellä!

100 vierasta päiväkäytössä
90 vuodepaikkaa
108 km Helsingistä

Avaa tarjouspyyntölomake