fbpx

Räyskälän Suuri Huvila syntyy!

Lopen kunta on myynyt Lopen Kaartjärven rannalla sijaitsevan entisen kansakoulun ja leirikeskuksen Evon Luonto Oy:lle, joka saneeraa kiinteistön laadukkaaseen matkailu- ja majoituskäyttöön talven 2017–2018 aikana.

Räyskälän Suuri Huvila valmistuu uuteen elämäänsä viimeistään huhtikuussa 2018, mutta on osittaisessa käyttökunnossa ja varattavissa tälläkin hetkellä. Näin Lopelle syntyy kunnan ja matkailuyrittäjienkin pitkään haluama laadukas, iso majoituskohde jopa yli 50 henkilön ryhmille.

– Räyskälän kiinteistö sijaitsee upealla paikalla Lopen Kaartjärven rannalla, josta avautuu hienot näkymät Kaartjärvelle, jonka virkistyskäyttö saa uutta eloa tämän kaupan myötä. Reilu vuosi sitten myimme Evon Luonto Oy:lle kunnan omistaman entisen suuren hirsikodan, jonka Evon Luonto Oy saneerasi uuteen uskoon Lopen Erähuvilaksi erittäin nopeasti. Lopen Erähuvilasta syntyi vetovoimainen majoituskohde tehokkaasti ja ammattitaitoisesti. Leirikeskus oli myytävien kiinteistöjen listalla pitkään ja kun Evon Luonto Oy:n aiemmista kohteista Lopella ja muuallakin on vain hyviä kokemuksia, luotamme vahvasti siihen, että myös Räyskälän entisen leirikeskuksen hyväkuntoinen kiinteistö, sen arvokas miljöö ja erityisen omarauhainen sijainti saa hienon tulevaisuuden Räyskälän Suurena Huvilana. On ollut mukava huomata että yrittäjä ja kyläyhteisö ovat nopeasti löytämässä toisensa yhteistyön merkeissä, toteaa Lopen kunnan elinvoimajohtaja Jyrki Käki.

– Olen erittäin innoissani päästessäni kehittämään Räyskälän Suurta Huvilaa. Se tarjoaa yrityksellemme oivallisen mahdollisuuden lisäkasvuun ja sopii erinomaisesti muiden erähenkisten ja rauhaa sekä yksityisyyttä tarjoavien majoituskohteidemme joukkoon. Räyskälän Suuren Huvilan optimaalinen sijainti rauhallisessa maalaismaisemassa, järven rannalla, mutta silti alle 100 km päässä pääkaupunkiseudulta avaa meille entistäkin paremmat mahdollisuudet kasvuun sekä kotimaisten että kansainvälisten asiakkaiden parissa, iloitsee Evon Luonto Oy:n yrittäjä Kaj Järvinen.

22.3.2024

Tarjoushintaan kokoustamaan!

19.12.2023

Lopen Luksus on valmistunut

27.11.2023

Evon Ruuhijärven makuuhuone saneerattu

23.11.2023

Evon Luonnon uudet verkkosivut julkaistu

16.10.2023

Aulangon Suuren Huvilan grillipaikka valmis

27.9.2023

Lopen Erähuvilan aitta ja laavu uudistuvat

14.9.2023

Pikkujoulukausi on jälleen ovella!

18.8.2023

Hämeenlinnan matkailutulo kasvussa

20.7.2023

Lopen Luksus avaa ovensa jouluksi

6.7.2023

Räyskälän Suuressa Huvilassa kunnostustöitä

21.6.2023

Niemisjärven kioski Evolla on jälleen avoinna

2.6.2023

Evon Luonto aloittaa liiketoiminnan kehittämishankkeen

22.5.2023

Räyskälän Suuren huvilan pesuhuonetta korjattu

22.5.2023

Kylpypaljujamme uudistetaan ekologisesti

10.5.2023

Nyt kannattaa kysyä tarjousta keskelle viikkoa!

14.4.2023

Ruuhijärven rantasaunaa kunnostettu

1.12.2022

Evon Luonto on Kauppalehden kasvuyritys

14.11.2022

Evolla panostettu esteettömään retkeilyyn

19.10.2022

Tule mukaan säästämään energiaa

1.8.2022

Aulangon näkötorni avataan elokuun lopulla

8.6.2022

Metsuriopiskelijat uusivat Evon retkeilysiltoja

1.6.2022

Lähde mukaan lajitteluhaasteeseen!

22.3.2022

Nyt kelpaa paljuilla Räyskälässä

4.12.2021

Evon Luonnon vetäjät Janakkalan vuoden yrittäjiksi

1.12.2021

Opas vastuulliseen matkailuun julkaistu

24.11.2021

Ministeriö asetti työryhmän kehittämään Evoa

22.11.2021

Uudistunut Kalpalinna tarjoaa tekemistä ympäri vuoden

17.11.2021

Maastopyöräreiteistä tehdään kattavat selosteet

6.10.2021

Evon Luonto investoi lisää Lopelle

28.9.2021

Räyskälän Suuren Huvilan pääsalin lattiat uusittu

2.9.2021

Aulangon Rantalaan uusi ulkoporeallas

15.6.2021

Evon Luonto aloittaa uuden EU-kehittämishankkeen

26.5.2021

Evon retkeilyrakenteita kunnostetaan

14.4.2021

Rahitunlammesta kaavaillaan luonnonsuojelualuetta

1.4.2021

Majoitamme nyt myös siivekkäitä ystäviä!

22.3.2021

Lopen Erähuvilalle lisää vuodepaikkoja

19.2.2021

Talvilomakisan voitto ratkennut!

26.1.2021

Korona nosti Aulangon kävijämääriä vuonna 2020

9.12.2020

Aulangon Rantapiilossakin nyt ilmalämpöpumppu

17.11.2020

Varaudumme talven liukkauteen

15.7.2020

EU-hanke on hyvässä vauhdissa

15.6.2020

Lähdekallion Huvila on valmistunut

30.1.2020

Vähennämme muovijätteiden määrää

21.1.2020

Evon Luonto ja Raatihuone yhteistyöhön

29.12.2019

EU-hankkeella puhtia ympäristöasioihin

16.12.2019

Joulutervehdysvaramme eläinsuojelutyöhön

25.11.2019

Hiihtoretkelle suoraan huvilasta

27.9.2019

Räyskälän Suureen Huvilaan kattoremontti

5.8.2019

Syyslomalle luonnon helmaan – ja paljuun!

8.7.2019

Pattayalle palmun alle – vai huvilalle Hämeeseen?

22.3.2019

Kesäkausi alkaa vapusta!

11.3.2019

Talvitapahtuma Aulangolla oli menestys

6.3.2019

Aulangon Rauhan uudet kohteet valmistumassa

11.2.2019

Aulangon Rauha esittäytyy talvitapahtumassa!

29.1.2019

Kohta Syväjärvelläkin paljuillaan!

11.1.2019

Syväjärven saunaa uudistettu

10.1.2019

Eräliiteri valmistuu Evon Rauhaan

12.12.2018

Valtion rahoitusta Evolle ja Aulangolle

20.11.2018

Keikalle ja majoittumaan Hämeenlinnaan

9.11.2018

Uuden monitoimihuvilan rakennustyö alkoi

19.10.2018

Aulangon Rauha kasvaa

16.8.2018

Evon Rauha syntyy kansallismaisemaan

1.4.2018

Hämeen Privaatti valmistumassa

2.2.2018

Sibeliuksen metsästä rentoutusta Aulangon Rauhan vieraille

25.12.2017

Aulangon Rauhan monitoimihuvila valmis!

24.11.2017

Graniittiportaita Aulangon elämyksiin!

6.9.2017

Aulangon Rauhan Rantahuvila harjakorkeudessa

13.6.2017

Lohta ja joutsenia Aulangolla

23.4.2017

Suuren Huvilan sisätilat valmiina!

1.3.2017

Aulangon Suuri Huvila valmistuu aikataulussa

29.12.2016

Lehdistötiedote