Ohjattua luontoretkeilyä

Luontoretki voidaan järjestää kaikkien majoituskohteidemme lähimaastossa eri pituisina ja kestoisina osallistujien kykyjen ja toiveiden mukaan. Retket järjestetään sovitettuna vuodenaikaan ja vallitsevaan säätilaan. Sulan maan aikaan kuljetaan jalan ja lumen aikaan lumikengin.

Irtaudu arjesta ja lähde opastetusti luontoon kokemaan, aistimaan ja rentoutumaan. Metsä on luontainen paikka kehon ja mielen virkistäytymiseksi. Siellä voi kokea aidon luontoyhteyden. Jo viiden minuutin liikkuminen metsässä saa tutkitusti mielialan kohoamaan ja positiiviset tunteet virtaamaan sisäänpäin. Koulutetut oppaamme ohjaavat rentoutuksen pariin mm. Metsämieli-menetelmiä käyttäen.

Luontoretken aikana tutustutaan erilaisiin kasveihin, marjoihin, sieniin ja metsäympäristöihin vuodenajasta riippuen. Keväisin maistellaan/kerätään terveysvaikutteisia ja vitamiineja pursuavia luonnon villiyrttejä, kesäisin maistellaan kirpakoita marjoja ja syksyisin opitaan sienien salaisuuksia. Talviretkellä opitaan ja testataan parhaat talviretkeilyvinkit.

Retken edetessä pysähdytään nauttimaan retkieväitä ja istahdetaan kannonnokalle, rantapenkereelle tai sammalmättäälle herkistelemään kaikki aistit interaktiivisen Luontoteatteri-kokemuksen avulla.

Ohjattua luontoretkeilyä kohteissamme järjestää yhteistyökumppanimme Luonto-osuuskunta Willimieli. Pyydä tarjous luontoretkistä täyttäessäsi tarjouspyyntöä majoituskohteesta.

Luontoretken kesto on asiakkaan aikataulun mukaan 1–3 tuntia. Varustukseksi riittävät säänmukaiset ulkoilukengät ja normaali ulkoiluvaatetus.

Purtavaa luontoretkelle
Luontoretken alussa, lopussa tai lomassa maistuu tuhti nokipannukahvi ja erähenkinen pikkupurtava. Luontoretkiimme voidaan liittää myös laajempia eräruokailupalveluja.

  • Nokipannukahvit ja -tee. Hinta 3,50€.
  • Nokipannukahvit ja -tee & pulla tai pikkusuolainen. Hinta 9,50€.
  • Nokipannukahvit ja -tee sekä nuotiolettuja hillon kera.
    Lettuja paistetaan syöjien nälän mukaan, eli santsata sopii! Hinta 13,50€.

Kaikki ruokapalveluhinnat ovat henkilöhintoja ja sisältävät arvonlisäveron 14%. Palvelut laskutetaan tilattaessa ilmoitetun henkilömäärän mukaan. Myös erikoisruokavaliot voidaan järjestää, kun niistä on ilmoitettu tilattaessa. Oikeudet hintamuutoksiin pidätetään. Huomaathan myös, että lisäpalvelut tulee varata 14 vrk ennen saapumista. Saatavuuden varmistamme tilaushetkellä.

Avaa tarjouspyyntölomake