Leirikoulut ja rippileirit luonnon rauhassa

Muuta lasten ja nuorten leirikoulut, luokkaretket ja rippileirit ikimuistoisiksi eräseikkailuiksi Evon Luonnon mökki- ja huvilakohteissa – ympärivuotisesti! Rento erämaaympäristö antaa oppimiseen uutta potkua monipuolisella, liikunnallisella ja oppilaita osallistavalla tavalla. Erähenkiset mökkimme ja huvilamme ja runsaat ohjelmapalvelumme varmistavat, että koko porukka viihtyy!

Lasten ja nuorten leirejä voidaan järjestää ympärivuotisesti vuokramökki- ja huvilakohteissamme Hämeenlinnan Evolla ja Aulangolla sekä Lopen Räyskälässä. Todella isoihin leireihin on myös mahdollista vuokrata kaikki Evon kohteemme yhtenä kokonaisuutena.

Järjestämämme ohjelman lisäksi leirille jätetään toiveiden mukaisesti tilaa muulle opetukselle ja mukavalle yhdessäololle. Leiriohjelma voi sisältää vaikkapa mökin tai huvilan ympäristöön tehtyjä opastettuja retkiä, joiden aikana opetellaan suunnistamaan maastossa, tekemään tulet ja valmistamaan yksinkertainen eräateria. Lumettomaan aikaan maastossa edetään jalan, talviaikana lumikengin.

Ohjelmavaihtoehdoiksi sopivat yhtä lailla tutustuminen jousiammuntaan, fatbike-pyöräilyyn, suppailuun tai melontaan. Kerro meille toiveesi – me räätälöimme nuorille sopivan kokonaisuuden vauhtia ja toimintaa!

Ohjelman ja majoituksen lisäksi järjestämme mielellämme myös muut tarvitsemasi lisäpalvelut. Hoidamme ammattitaidolla mm. ruokailupalvelut sekä turvalliset kuljetukset huvilaamme ja takaisin.

Omatoimiseen ohjelmaan on saatavilla monipuolinen valikoima erilaisia vuokravälineitä. Pyydä tarkempi lista vuokravälineistä majoitustarjouksen yhteydessä.

Sitovan tarjouksen saat täyttämällä tarjouspyyntölomakkeen tai lähettämällä meille sähköpostia: [email protected].

Huvilamme leirikouluihin ja rippileireihin

Aulangon Suuri Huvila

Hämeenlinna – Järjestä toiveidesi tapahtuma Aulangon kansallismaisemissa
  • 38
  • 100

Aulangon Rantala

Hämeenlinna – Kokousta, tykyile, lomaile tai lepäile
  • 23
  • 24

Aulangon Rantahuvila

Hämeenlinna – Rantahuvilalla elämä on vähän enemmän
  • 13
  • 20

Aulangon Rantakolmikko

Hämeenlinna – Luo uutta, lomaile ja löylyttele – Rantakolmikossa arki unohtuu
  • 31
  • 29

Aulangon Rantapiilo

Hämeenlinna – Minihuvila monenlaiseen makuun
  • 8
  • 8

Evon Erähuvila

Hämeenlinna – Historiaa huokuva mökki nykyajan mukavuuksilla
  • 15
  • 20

Hämeen Privaatti

Hämeenlinna – Monitoiminen vuokrahuvila, jonne tullaan aina takaisin
  • 23
  • 22

Evon Syväjärvi

Hämeenlinna – Kalasta, kokousta tai kokoa kaveriporukka kimppaan
  • 21
  • 50

Evon Ruuhijärvi

Hämeenlinna – Erähenkisten unelmakartano ja mökkiloman lokoisa pakopaikka
  • 23
  • 60

Evon Riistahuvila

Hämeenlinna – Pieni piilopaikka, suuret mahdollisuudet
  • 7
  • 8

Evon Rantahuvila

Hämeenlinna – Lataa akkusi luonnossa
  • 13
  • 10

Evon Kaksikko

Hämeenlinna – Hurmaava huvilakaksikko aivan Evon sydämessä
  • 20
  • 20

Evon Rantahuoneisto

Hämeenlinna – Tykyile, kokousta, lomaile tai eräile
  • 17
  • 20

Evon Suuri Huvila

Hämeenlinna – Evon Suuri Huvila – Täydellisten tapahtumien tyyssija
  • 39
  • 59

Lähdekallion Huvila

Janakkala – Ota aikalisä Lähdekalliossa – täällä ei naapureita näy eikä kuulu
  • 25
  • 25

Räyskälän Suuri Huvila

Loppi – Tilaa pienille hetkille ja suurille suunnitelmille
  • 48
  • 100

Räyskälän Kattohuoneisto

Loppi – Kattohuoneisto luonnonkauniilla järvimaisemalla
  • 15
  • 15

Lopen Erähuvila

Loppi – Tule, rentoudu ja inspiroidu erähuvilalla
  • 20
  • 20

Lopen Luksus

Loppi – Unohda tavallinen, astu Lopen Luksukseen
  • 25
  • 30

Lopen Rauha

Loppi – Täällä on tilaa tapahtumille
  • 70
  • 150

Aulangon Rauha

Hämeenlinna – Hulppeita tiloja unohtumattomille tapahtumille
  • 70
  • 100

Evon Rauha

Hämeenlinna – Yksityisyyttä mystisen metsäjärven rannalla
  • 59
  • 80

Vuokraa koko Evo

Hämeenlinna – Vuokraa kaikki Evon kohteemme käyttöösi
  • 100
  • 100